torstai 28. marraskuuta 2013

Joulusisustusta


 Sunnuntaina laitoin kotiin vähän jouluista ilmettä. Toteutus noudatti pitkälti suunnitelmaa, josta kirjoitin jonkin aikaa sitten: paljon valkoista, punaisia yksityiskohtia, tonttuja ja enkeleitä tekstiileissä, kynttilöitä tuikuissa ja lyhdyissä. Ainoastaan kultaisten yksityiskohtien käyttö jäi tänä vuonna jostain syystä. 



Mailegin tonttu pääsi sohvanreunalle istumaan. Haaveilen edelleen toisesta tontusta, niin suloinen tuo on... Sohvalla on myös valkoinen puuvillapeitto paleleville varpaille ja enkelityyny.



Peilin reunuksille laitoin pienet punaiset sydänvalot. Lumihiutaleita askartelin niin paljon Glögikauden Avajaisissa, että niitä on riittänyt talon jokaiseen peiliin ja ikkunaan. Vaatekaapin ovessa on Tigeristä ostamani pehmosydämet.  


Christmas-kirjaimet askartelin monta vuotta sitten. Kirjaimet ovat yksinkertaisia ja ehkä vähän nuhjaantuneita, mutta niistä on jo muodostunut perinne, jota ei tietenkään voi rikkoa... Voisin tänä vuonna yrittää askarrella uudet, vähän tyylikkäämmät tilalle :)



Pöydällä on useampia tuikkuja ja kynttilöitä. Tämän vuoden suosikkini taitaa olla hopea-valkoinen tuikku, jonka ostin muutama viikko sitten. Hyvä ostos! Kynttelikön sain viime vuonna nimipäivälahjaksi Eevan päivänä. Sunnuntaina adventtikynttilät pääsevät käyttöön ja joulukalenterista avataan ensimmäinen luukku. Tästä se joulunodotus vasta alkaa...

maanantai 25. marraskuuta 2013

Joulukauden ensimmäiset...




Mitenkäs muilla? Paistetaanko ensimmäiset piparit vasta joulukuussa vai leivotaanko niitä heti helteiden loputtua?

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Joulukauden Avajaiset


Nyt on sitten joulukausi virallisesti avattu! Aamu ei olisi voinut alkaa paremmin, kun sain aamiaiseksi riisipuuroa kanelilla ja sokerilla. Taustalla soi Michael Bublen joululaulut ja kynttilät paloivat - tunnelma oli taattu. 


Aamiaisen jälkeen otin joulukoristeet esiin ja tein joulusisustuksen. Kuinka voikaan joka vuosi tuntua yhtä liikuttavalta puhaltaa pölyt koristelaatikosta ja laittaa taas tutut lyhdyt ja kyntteliköt esille? Iltapäivällä suuntasin keskustaan katsomaan Aleksanterinkadun jouluvaloja. Ja ovathan ne aina yhtä ihanat...



Seuraavaksi on vuorossa piparien leipomista ja koristelua pikkusiskon kanssa. Loppuilta taitaakin mennä pipareista nautiskellen ja joululeffaa katsoen. Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille!

P.s. Löysin eilen täydellisen joulukalenterin! Siitä lisää myöhemmin...

perjantai 22. marraskuuta 2013

Toffeeta

Vihdoin perjantai! Tänään olen nukkunut pitkään, lukenut aamupalapöydässä Hesaria, juossut pitkän lenkin, käynyt joulukoristeostoksilla ja suunnitellut Joulukauden Avajaisia. Innostuin myös tekemään itse toffeeta Ruokatorstain ohjeen mukaan - ja oi miten hyvää siitä tuli :)



Pehmeät toffeet


  • 50 g margariinia tai voita
  • 1,5 dl kuohukermaa
  • 1,5 dl siirappia
  • 3 dl sokeria
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 1 dl tomusokeria
  1. Sulata rasva teflonkattilassa.
  2. Lisää kerma, siirappi ja sokeri sekä siivilöity kaakaojauhe.
  3. Keitä seosta 15 min koko ajan sekoittaen.
  4. Anna jäähtyä n. 10 min.
  5. Siivilöi ja sekoita tomusokeri seokseen.
  6. Kaada toffeeseos voideltuun/leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
  7. Anna levyn jähmettyä ja leikkaa sitten pieniksi paloiksi.



Onnistuin mielestäni muuten aika hyvin, mutta toffeet olisivat voineet olla vähän paksumpia. Pitää muistaa ensi kerralla. Näitä aion nimittäin tehdä joululahjaksi!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kiire, kiire, kiire on...

Tentti lähestyy ja stressitaso on sen mukainen. En ole moneen päivään ehtinyt luomaan ajatustakaan joululle, kun aika on mennyt lukemiseen ja luennoilla istumiseen. Tänään rankan lukupäivän jälkeen päätin vähän hemmotella itseäni. Hain kaupasta jouluteetä ja piparipullaa ja laitoin joululauluja soimaan. Hetken päästä olo oli enemmänkin kuin virkistynyt (ja jouluinen...)!



Onneksi tentti on huomenna ohi ja perjantaina luvassa vapaapäivä. Pitkä viikonloppu tulee tarpeeseen: lauantaina on kotikaupunkini jouluavajaiset ja sunnuntaina omat Joulukauden Avajaiset sekä Aleksanterinkadun joulunavaus. Näiden suunnitelmien voimalla jaksan ahkeroida vielä huomenna. Odotus palkitaan varmasti!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Joulusisustuksen suunnittelua

Ensi viikon sunnuntaina on taas aika ottaa joulukoristeet esille! Koska en millään jaksaisi enää odottaa, ajattelin helpottaa odotusta tekemällä jonkinlaisen jouluisen sisustussuunnitelman valokuvia käyttäen. Aloitin suunnitelman omasta makuuhuoneestani. 


Käytän normaalissa sisustuksessani "aika paljon" valkoista. Jouluna onkin ihanaa sekoittaa joukkoon punaisia ja kultaisia yksityiskohtia. Ajattelin vaihtaa sängyn valkoiset koristetyynyt punaisiin. Enkelityynyn jätän, sillä enkeli- ja tonttukuosit ovat mielestäni ihania jouluna. Sohvalle laitan myös punaiset koristetyynyt sekä Mailegin tontun. Kuten jo aikaisemmin kerroin, tänä vuonna suunnitelmissa on ostaa toinenkin tonttu. Valkoinen puuvillahuopa saa jäädä sohvalle - siihen on kiva kääriytyä tunnelmoimaan joulua :)


Ostin pari vuotta sitten ihanan joulusukan, joka pääsee roikkumaan ovenkahvaan. Vaikka en ole mikään suuri amerikkalaisen joulutyylin fani, tykkään poimia siitä ideoita. Oma joulusisutukseni saattaisi muuten olla jopa hieman liian pelkistetty...


Peiliä reunustamaan minulla on ollut tapana ripustaa pienet jouluvalot. Peilin viereen lattialle laitan punaisen lyhdyn, jonka sisään laitan joko isomman kynttilän tai sitten jouluvalosarjan. Vaatekaapin päälle ajattelin ostaa havuköynnöksen. Lisäksi vaatekaapin ovenkahvoihin ripustan sydämenmalliset joulukoristeet.


Pöydälle tulee tietysti paljon kynttilöitä ja tuikkuja. Ostin alkuviikosta joulukoristelua varten Stockalta kauniin uuden tuikun ja punaisen huurrekynttilän. Lisäksi laitan konvehteja ja pipareita lasimaljaan. Yksi lempijoulukoristeitani on soittorasia-pyrypallo, joka pääsee myös pöydälle. Pöydän ylle ikkunaan ripustan jouluvalot. Pöydän takana näkyvälle lipastolle laitan viime vuoden joululahja-kynttelikön ja joulukalenterin, jos löydän jonkun kauniin ja sisutukseen sopivan. 

Nyt lähden metsästämään täydellistä joulukalenteria. Pikkujouluista perjantaita kaikille!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Paljon, paljon tonttuja



Saa joulukuusi uuden puvun,
hurmaa puu jo koko suvun.
Vielä pari hommaa tässä,
tehdään ilta hämärässä.
Siihen kuuluu tonttuja,
paljon, paljon tonttuja.
Äänet, tuoksut pirtin täyttää,
kello liian vähän näyttää.
Päässä huimaa aikamata,
jännittävä linnunrata.
Siihen kuuluu tonttuja,
paljon, paljon tonttuja.
Joko kuuluu kolke tuolta,
vaihtaako mun sydän puolta.
Missä viipyy juhlahumu,
kohta pääni täyttää sumu.
Siihen kuuluu tonttuja,
paljon, paljon tonttuja.
Pian ajanjuoksu katkee,
jännitys tää iloon ratkee.
Rauhallista hyvää aikaa,
joulun ihmeellistä taikaa.
Siihen kuuluu tonttuja,
paljon, paljon tonttuja,
melko paljon tonttuja, 
aika läjä tonttuja. 
(säv./sov. Petri Koskimäki, san. Mari Mörö, laulaja Hanna Salo)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Joulutoivomuslista

  • iPhone 5s
  • lakanat (esim. Hemtex)
  • värikkäät juoksukengät
  • urheiluvaatteita (ainakin urheilutoppi ja juoksuhousut)
  • Lexingtonin patalappu + keittiöpyyhe
  • Lexingtonin käsipyyhkeet
  • suklaata!
  • Kaunis Pieni Joulu-kirja
  • Stockmann Decor-valokuvakehys
  • Gantin tähtikuvioiset beiget koristetyynyt
  • lompakko (esim. Michael Kors)
  • valkoiset Converset
  • pyjama
  • Iittalan Essence-viinilaseja


Toiveita on paljon, mutta kaikkien ei tietenkään ole tarkoitus toteutua. Unelmoida voi aina! Kuten jo aikaisemmin mainitsin, iPhone 5s on toivelistani ykkönen. Sen lisäksi en muuta kaipaisi kuin ehkä suklaata ja pyjaman. Mutta katsotaan mitä Joulupukki keksii...

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Turku

Torstaina pakkasin laukkuni ja lähdin tapaamaan ystävääni Turkuun. Turku on yksi lempikaupungeistani! Olen ihastunut (monen muun tavoin) Aurajoen varrella kävelyyn, Blankon brunssiin ja pieniin sisustusliikkeisiin. 

Jouluihmisenä aloin tietysti miettiä, mitä kaikkea jouluista Turussa voi tehdä. Ensimmäisenä tuli mieleen Vanhan Suurtorin joulumarkkinat. Olen käynyt vuosittain Tuomaan markkinoilla Helsingissä, mutta pieni vaihtelu olisi varmasti virkistävää - ja mikä estää käymästä vaikka molemmilla :) Turun tuomiokirkon joulukuusen haluaisin ehdottomasti nähdä. Netistä luin myös Åbo Svenska Teaterin Joulukahvilasta. Voin jo kuvitella itseni istuskelemassa kahvilassa höyryävä glögimuki käsissäni, lumisilla vanhoilla kaduilla kävelyn jälkeen <3 Joulukuussa siis luvassa jouluinen retki Turkuun...


Koska torstain jälkeen en ole ehtinyt kunnolla fiilistellä joulua, ajattelin nyt laittaa Pähkinänsärkijän soimaan, herkutella maustekakulla ja kirjoittaa joulutoivomuslistani valmiiksi. Siitä lisää huomenna!


P.s. Vinkkejä Turun joulunajasta otetaan lämpimästi vastaan!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ihana aamu

Syksyisin tekee yhä useammin mieli jäädä kotiin polttamaan kynttilöitä, lukemaan hyvää kirjaa ja kuuntelemaan sateen ropinaa. Aamuinen pimeys ja kylmyys tekevät heräämisestä tuskallista eikä iltaisinkaan huvittaisi lähteä ulos. Onneksi tänään sain nauttia rauhallisesta aamusta, sillä ensimmäinen luento oli vasta iltapäivällä. Kaivauduin siis peittojen alle glögimukin ja joululehden kanssa :)


Nyt on taas ladattu akkuja ja kerätty voimia, ja hyvä niin: huomenna on tiedossa vuoden ensimmäiset pikkujoulut! Joko muillakin on pikkujoulukausi alkanut?

maanantai 4. marraskuuta 2013

Jouluhaaste!

Sain ensimmäisen haasteeni Solkullan joulu-blogista! Kiitos!


OHJEET:

1. Jokaisen haastetun tule kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen
4. Haastetun tulee valita 11 bloggaaja, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat
6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :) 



11 asiaa itsestäni:

1. Olin ennen todella tarkka rahankäytöstä kunnes kyllästyin ja nyt asia onkin ihan toisin päin...
2. Yksi lempiherkuistani on paahtoleipä sinapilla.
3. Olen tanssinut 12 vuotta balettia. 
4. Valvon aina iltaisin myöhään, mutta en osaa nukkua aamulla pitkään. 
5. Rakastan Disney-leffoja. 
6. Olen suuri Applen fani.
7. Siksi iPhone 5s on ensimmäisenä joulutoivomuslistallani. 
8. Rakastan laulamista, vaikka en osaa ollenkaan laulaa. 
9. Syön liikaa sokeria. 
10. Kaatosade on mielestäni paras lenkkisää. 
11. Kirjoitan joka päivä kiitollisuus-päiväkirjaa. 



Kysymykset:


1. Itsetehty lahja vai kaupasta ostettu?

Kliseistä tai ei, mutta ajatus on tärkein. Itse ostan lahjat kaupasta. Mietin kuitenkin aina lahjansaajaa jouluostoksillani enkä ostaa mitään "vain ostamisen vuoksi".

2. Millainen olisi unelma joulusi?

Jouluna en kaipaa ihmeellisyyksiä. Unelmieni joulu toteutuu hyväksi havaitulla reseptillä: rakkaita ihmisiä, jouluaamun lastenohjelmia, Lumiukko ja Joulurauhan julistus, liikutuksen kyyneleet joulukirkossa, ähky joulupöydässä, joulupukin vierailu ja konvehtien ja juustojen napostelu kynttilänvalossa. Tietysti valkoinen joulu olisi ihana, mutta joulu tulee ilman luntakin. 

3. Hirveintä joulussa?

Stressaantuneet ihmiset, itseni mukaanlukien. 

4. Koetko olevasi joulufanaatikko?

En sanoisi fanaatikko, vähän jouluhöpsö vain :)

5. Käytkö joulukirkossa?

Käyn. Kun olin lapsi, perheelläni ei ollut tapana käydä joulukirkossa. Nykyään kirkko kuuluu kuitenkin ehdottomasti jouluaattooni. 

6. Rakkain jouluperinne?

Kun jouluaattoaamuna herään perheestämme ensimmäisenä ja käperryn sohvalle katselemaan edellisiltana koristeltua joulukuusta. Hetki tuntuu joka vuosi yhtä pysäyttävältä. 

7. Haluaisitko viettää joulun ulkomailla? Missä?

Olen viettänyt yhden joulun ulkomailla, mutta silloin joulu ei tuntunut joululta. En kuitenkaan kieltäytyisi, jos tarjottaisiin mahdollisuutta viettää joulu New Yorkissa... 

8. Lahjatoiveesi tänä vuonna?

Mainitsinkin jo ykköstoiveen eli iPhone 5s. Lisäksi toivon jotain pientä kuten joka joulu, kuten villasukkia ja suklaata ja kirjoja. 

9. Vinkkejä joulustressin hallintaan?

Itseäni on ainakin auttanut ajatus, että joulu tulee joka vuosi. Ei ole maailman loppu, jos tänä vuonna ei ehdi toteuttaa kaikkia koristelusuunnitelmia tai katsoa kaikkia jouluelokuvia - ensi vuonna sitten. 

10. Kerro kolme hyvää jouluelokuvaa.

Eilen videovuokraamossa harkitsin Napapiirin pikajunan, Artturi - joulupukin pojan ja The Holidayn välillä. Vuokrasin The Holidayn. Leffasta tuli kyllä hyvä mieli, mutta olisi voinut olla jouluisempikin ;)


Omat kysymykset:

1. Rakkain muistosi lapsuuden jouluista?
2. Luetko joululehtiä? Mitä?
3. Onko perheessäsi muita jouluihmisiä?
4. Millainen on joulupäiväsi ohjelma?
5. Paras saamasi joululahja?
6. Makeat vai suolaiset jouluherkut?
7. Onko joulupöydässänne joka vuosi samat ruuat vai uudistuuko ruokalista?
8. Joulu kaupungissa vai maalla?
9. Milloin otat joulukoristeet esiin?
10. Oletko viettänyt joulua ulkomailla? Missä?


Haasteen saavat: 

Jouluinen 
TULE JOULU KULTAINEN
Joulunajan taikaa
Tule Joulu punainen...
Joulublogi
JOULUMANTELI

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Glögikauden Avajaiset

 aamiaiseksi riisipuuroa


 joulunmakuista purkkaa


joululeffa


lumihiutaleiden askartelua


tärkein: glögi!


Pähkinänsärkijän musiikkia...


... ja joulutunnelmaa <3


Olipas jouluinen sunnuntai. Muutaman viikon päästä onkin jo sitten joulukauden avajaiset. Sitä ennen vähän lisää glögiä ja kynttilöitä! 

perjantai 1. marraskuuta 2013

Karkki vai kepponen?

Halloweenin viettäminen on mielestäni hyvä tapa lopetella syksyä ja antaa pikkuhiljaa ajatuksia talvelle. Mikä sen tunnelmallisempaa (ja sopivasti jännittävää) kuin sytytellä pimeään asuntoon kynttilöitä ja kurpitsalyhtyjä?



Huomenna on suunnitelmissa mennä hautausmaalle ihastelemaan kynttilämerta. Tunnelmallista halloweenia ja tulevaa pyhäinpäivää!